Kesänovelli: Kaappaus keittiössä

(Kuva: Brooke Winters/Unsplash)

Kirjoittanut Kirsi Haapamatti

– Sä oot tän mulle velkaa. Sä oot! Elina sanoi enemmän vaativasti kuin vetoavasti. – Sun on pakko tulla tähän tai en tee sun kans koskaan enää mitään.

Elina näki naamastani, että olin alkanut jo empiä, vaikka puhelimessa olin luvannut. Kieltäytyminen kasvotusten oli vaikeampaa, ja sen vuoksi Elina oli paikalle tietenkin paukannutkin. Tiesi, etten pystyisi kieltäytymään, kun tämä posket ja kaula helakoituneina ja kyynelsilmin pyytäisi.

En sanonut mitään, mutta asia oli sanomattakin selvä. Elina kapsahti kaulaani. Tunsin märän posken omaani vasten. Elina osasi tiristää itkun, jos tilanne niin vaati.
– Sä oot paras. Sitä paitsi siitä tulee helvetin hyvä. Ei mitenkään nolo, jos sä sitä pelkäät. Nykyään on ihan tavallista olla televisiossa ilman että siitä saa mitään tyrkkyleimaa. Varsinkin nää kokkiohjelmat, nehän on ihan validia kamaa vaikka kenen silmissä.

– Ei tää varsinaisesti nyt oo mikään kokkiohjelma, mutisin.
Mutta Elina puki jo takkia ylleen ja kasaili tavaroitaan valtavaan käsilaukkuunsa. Kutsuin sitä Ikea-kassiksi, sillä laukkuun oli kerran mahdutettu jopa 24-osainen astiasto kirppiskierrokseltamme.
– Ohjelmakartassa se on osiossa ruoka. Ei tosi-tv tai viihde, vaan ruoka, Elina kääntyi ja katsoi nyt minuun. – Onhan se totta, että jotkut ohjelmaan osallistuneet tyypit on olleet aika noloja, mutta sellaisia on aina oltava joka showssa. Susta me saadaan sellanen skarppi esimerkki, fitnessmuidu, joka haluais syödä terveellisesti, mutta silti niin että ruoka kelpais perheellekin. Annat kato ihan mahtavan vaihtoehdon kaikille niille aaltopahvia ja ilmaa syöville bikinikisaajille. Mieti kun jengi kattoo sun kroppaa ja näkee, että sellaisen omistaja voi syödä hyvin myös julkkiskokin mielestä.

Minusta alkoi taas tuntua, että Elina puhui minulle kuin kenelle tahansa ohjelmaan castaamallensa tyypille. Niille taviksille, jotka eivät tienneet television tekemisestä mitään. Minä sitä vastoin tiesin, kiitos Elinan, liikaakin. Tiesin, miten Täyskäännös keittiössä -ohjelmaa käsikirjoitettiin ja dramatisoitiin, vaikka se saatiin näyttämään todelta. Yhdessä jaksossa oli teemana ruokahävikki, ja ohjelmaan osallistuneen perheenäiti näytettiin viskaamassa ruuantähteitä sekajäteroskikseen. Muovipussissa. Keskustelupalstat räjähtivät haukkumaan naista jo ennen kuin ohjelma ehti loppua. Miten tuo ämmä voi olla noin idiootti? Mikä ihmisiä vaivaa? Aivan alkeellinen akka, just tommonen vantaalainen insinöörimiehen hemmoteltu pikkuvaimo. Todellisuudessa nainen ei heittänyt ruokaa sekajätteisiin, mutta hänet oli kuvauksissa laitettu tekemään niin. Että saataisiin kontrastia, Elina oli selittänyt. Nainen oli sitten valmiista ohjelmasta vasta nähnyt, että ekoterrorismi oli toden totta laitettu hänen piikkiinsä, ilman selityksiä.

Olin nyt kuitenkin lupautunut ohjelmaan. Eräs sovittu vieras, entinen missi ja nykyinen hyvinvointiyrittäjä, oli peruuttanut tulonsa juotuaan liikaa vettä ja jouduttuaan sen vuoksi sairaalaan. Missi oli kertonut saaneensa sairaalakeikasta niin paljon huonoa julkisuutta, ettei ollutkaan valmis kertomaan ruuanlaittohaasteistaan televisiossa. Elinan piti pikaisesti saada ohjelmaan paikkaaja, katseenkestävä, perheellinen fitness-harrastaja. Fitness-naisia olisi kyllä ollut rivissä ja tarjolla vaikka kuinka monia, mutta yrityksistään huolimatta Elina ei ollut onnistunut löytämään sellaista, jolla oli myös puoliso ja lapsia. Lisäksi suurin osa Täyskäännös keittiössä -ohjelman taviksista oli nuoria, jopa alle kolmekymppisiä. Formaatti kaipasi jo mainostajienkin tähden kaltaistani lähes nelikymppistä rouvaa.

Vaikka harrastin paljon urheilua ja kehoni muokkausta, en ollut koskaan pyrkinyt esille. Minulla ei ollut fitness-blogia eikä julkista Insta-tiliä. En ollut antanut haastatteluita lehtiin enkä ollut koskaan osallistunut ulkonäköä arvioiviin bikinikilpailuihin. Olin kilvoitellut ainoastaan muutamassa harrastajatason triathlonkisassa ja tietenkin maratoneilla. En ollut mikään julkifitness, vaikka Elina sanoi minun täyttävän kaikki ulkoiset kriteerit. Ilman viimesyksyistä Tukholman-reissua en olisi lähtenyt televisioon suurin surminkaan.

Olimme Elinan kanssa pitkästä aikaa olleet tyttöjen reissussa. Kun Elina aamulla heräsi hotellihuoneestaan, minua ei näkynyt. Sängyssäni ei ollut nukuttu. Elina oli nukahtanut skumppahumalaisen raskaaseen uneen heti hotellille tultuaan, eikä muistanut, miksi en maannutkaan hänen vieressään. Seurasi äärimmäisen ikävä vuorokausi, kun Elina ei saanut minua kiinni, eivätkä myöskään lapset ja Juho. He soittelivat Elinan puhelimeen, ja Elina valehteli suut ja silmät täyteen minun olevan merilevähoidossa enkä juuri nyt pääsisi puhelimeen. Elina palasi Suomeen yksin ja oli pyörtyä paniikkiinsa, kun Juho ja lapset olivat vastassa. Hehän tiesivät, milloin laiva saapuisi satamaan. Elina piti Juhosta, mutta minusta hän ei pitänyt episodin jälkeen viikkokausiin.

Ruma totuus oli, että alkoholiin tottumattomana olin lähtenyt ruotsalaismiehen kotiin jatkoille. Matkalla olin pudottanut puhelimeni. Kun aamulla heräsin vieraasta asunnosta, siellä ei ollut miehestä jälkeäkään. Asunto oli kaunis studioasunto Tukholman kattojen yllä. Jonka ovi oli takalukossa. Olin vankina vieraassa maassa, vieraassa kodissa, todennäköisesti jonkin sarjamurhaajan asunnossa. Mies oli varmasti hakemassa kaupasta jätesäkkejä ja ilmastointiteippiä. Itkin päänsärkyä, väsymystä ja pelkoa ja hakkasin turhaan asunnon paksuja seiniä. Kukaan ei kuulisi.

Kun mies monen tunnin päästä palasi takaisin, hän oli hämmästynyt ja nolo. Mies, varattu tietenkin, oli säikähtänyt kun aamulla tajusi tilanteensa, ja luikkinut ystävänsä luo unille. Hän pysytteli pitkään poissa, jotta ehtisin poistua eikä meidän tarvitsisi sanallistaa illan tapahtumia. Hän ei ollut vain hermostuksissaan tajunnut, että asunnon ovi oli takalukossa ja jollain kummallisella tukholmalaisoviin liittyvällä moniavainsysteemillä suljettu niin, ettei sisältä päässyt ilman avainta pois.

Minä en muistanut, mitä yöllä oli tapahtunut. Alapäässäni kihelmöi, mutta saattoi se johtua likaisista pikkuhousuistakin. En ollut milloinkaan elämässäni, kenties sitten teinivuosien, tuntenut itseäni yhtä noloksi. Häpesin katsoa peiliinkin. Puhumattakaan Juhon silmistä. En ollut koskaan pettänyt Juhoa ja jos nyt mahdollisesti olinkin, olisin halunnut edes muistaa varmasti.

Katoamiseni jälkipuinti oli jo onnistuneesti hoidettu, mutta Elina piti nyt uhkauksensa: saisin vielä jollain tavalla korvata tämän. Täyskäännös keittiössä olisi tuo korvaus.

***

– Sä voit nyt riisua nuo ja mennä maskiin ja puvustukseen. Henni laittaa sut ihanaksi.

Äimistyin kuvausjärjestelijän komennosta. Enkö muka voisi olla omissa vaatteissani? Kuvittelin ohjelman lopputeksteissä mainittujen vaatesponsoreiden koskevan tv-kokki Jiri Ylhäistä, ei meitä taviksia.
– Mä luulin että olen omissa vaatteissa. Nää on uudet housutkin, valitsin värikästä kun tiedän ettette te tykkää että ollaan mustissa…
Gabriela, kuvausjärjestelijä, nousi rekvisiittakassien uumenista täyteen 180 senttiseen mittaansa ja katsoi minua kuten edukasta makkaraa vain katsotaan. Hän väänsi suunsa epäaitoon hymyyn.
– Ei ei, kuule. On noi todella upeet, mutta meillä on säännöt tässä. Hennillä on sun mitat ja kaikki sopii tip top.
Hetken päästä seisoin treenivaatteissa keittiössäni. Olisi ollut luonnollisempaa, normaalimpaa, olla itse valitsemissani farkuissa ja pinkissä ohuessa neuleessa, kun kerran kokkauspuuhin oltiin ryhtymässä. Kuvausjärjestelijä, Elina, Henni, äänimiehet, kuvaajat, meikkaaja ja kaikki katselivat lävitseni, kun he mittailivat ja hääräsivät ja asensivat. Tunsin törröttävät solisluuni liiankin hyvin, treenipusero oli aivan liian antava kropalleni, joka kieltämättä oli viime aikoina päässyt hieman riutuneeksi. Olin jostain syystä kadottanut ruokahaluni, vaikka maratontreenikausi oli kovimmillaan.
– Mikä tämä on, haa – käsikirjoitus, näytäs… sanoin ja kiskaisin Elinan perstaskusta pilkistävän plarin. – Tekee punnerruksia ja kolme burbeeta samalla kun sipuli käristyy. Jiri katsoo kameraan. Mitä tää nyt on, ei me tämmöisestä so…
– Älä sinä tällä päätäsi vaivaa, me tiedetään miten televisioviihdettä tehdään, Gabriela keskeytti ja nappasi paperin näpeistäni. – Kukaan ei jaksa katsella kolmea varttia, kun ihmiset seisovat lieden ääressä hämmentämässä. Idea on, että sun harrastus ja elämäntapa välittyy kotikatsomoihin. Kuvaukset tapahtuvat silti vain keittiössä. Jotenkin se sporttimimmi on katsojille näytettävä.
Tunsin päänsäryn iskevän voimalla. Veri pakkautui poskiin ja harmitus kiristi ohimoita. Tätä en antaisi Elinalle ikinä anteeksi. Että hän narraa parhaan ystävänsä nolaamaan itsensä koko Suomen kansan edessä vain helpottaakseen yhtä vaivaista työviikkoaan! Niin paljon kuin Elina oli minulle Täykkärin kulissien takaisista asioista avautunut, hän oli silti valmis uhraamaan minut sille kieroutuneelle alttarille. Ja minä annoin. Olisin ihan hyvin voinut kieltäytyä.

Pakko tunnustaa, ohjelmaan meno ei ollut täysin vastenmielinen ajatus. Olin etukäteen hieman nauttinut ajatuksesta kokkailla julkkiskokin kanssa televisiossa, puhella urheiluharrastuksesta ja siitä, miten tasapainoilen urheilun, työn ja perhe-elämän välillä. Olin myös ajatellut käännyttäväni Jiri Ylhäisen kasvisruokafaniksi. Ne muutamat jaksot, mitä olin ohjelmaa katsonut, Ylhäinen oli ylistänyt erilaisia liharuokia ja opettanut niiden oikeaoppista valmistusta tumpeloille taviksille. Kertoisin hänelle parhaat vegereseptini. Vaan en ollut ajatellut, että joutuisin esittämään liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon hurahtanutta palautusjuomien sekakäyttäjää, joka tekee vatsalihaksia hellan ääressä.

Jiri Ylhäisen edessä minä sitten sulin. Elina oli ilmeisesti soittanut hänelle ja kertonut epäröinnistäni, sillä heti kotiimme tultuaan Jiri pyysi minua sivummalle tutustumaan. Menimme makuuhuoneeseen suljetun oven taakse. Siellä oli ihanan hämärää, rauhoittava kontrasti kuvausvaloilla häikäiseväksi valaistuun keittiöön verrattuna.
– Iina. Mä takaan sulle, että tästä jaksosta ei saada kohua aikaan. Jakson sponsoreina on monta fitnessbrändiä, ne haluaa että lajista saa terveen kuvan. Osa jaksoista on ollu aika käsikirjoitettuja, ja niin on tämäkin, mutta hyvässä hengessä. Sut esitetään sellaisena kuin oot. Huippukuntoaan vaalivana hersyvänä naisena, joka haluaa selvitä yhdestä ruuanlaitosta per ateria. Ideana on, että urheilijan ravinto voi olla sellaista, että se kelpaa myös lapsille ja koko perheelle.
Katsoin miehen suuta tämän puhuessa. Ymmärsin nyt, mistä Elina aina puhui. Jiri Ylhäinen oli karismaattinen. Hän oli varmasti yli kymmenen vuotta minua vanhempi, mutta jotenkin poikamainen. Hänen tv-ammattilaisuutensa huokui varmuutena, tenhoavan vakuuttavana aurana hänen ympärillään. Halusin sukeltaa tuntemattomaan juuri tuon miehen kanssa. Minua hieman kuumotti istua hänen kanssaan aviovuoteellani. Päiväpeitossa oli Juhon kohdalla kohouma. Pyjama oli taas huonosti viikattu. Katseeni hakeutui yöpöydän laatikon kahvaan. Kahvasta vain pikkuisen kiskomalla saisi kondomipaketin näkyviin.
Jiri kumartui lähelleni ja kuiskasi korvaani: – Hyvin se menee. Jiri hoitaa.
Kevyt ilmavirta miehen suusta tämän puhuessa levisi kuin sähköisku korvani takaa niskaan ja sieltä alaselkään, missä miehen käsi nyt kevyesti lepäsi. Minua värisytti.
– Ok, hoidetaan tää, lupasin. Olin taantunut pikkutytöksi, joka halusi että isi tai valmentaja tai miesopettaja kehuisi hyvästä suorituksesta.

***

Kun ohjelma tuli ulos, olin jo ehtinyt unohtaa sen. Olin halunnut unohtaa. Keskityin aktiivisesti muiden asioiden ajattelemiseen. Tai jos ajattelin ohjelmaa, järkeilin itselleni, ettei kukaan nykyään katsellut televisiota. Vaikka katselisikin, erilaisia tositeeveeohjelmia oli niin paljon ja laidasta laitaan ja niissä esiintymisistä oli tullut monelle arkipäivää. Oli vaikea nousta kylän julkkikseksi vilahtamalla Kymppitonnissa tai sisustusohjelmassa. Ketään ei kiinnostaisi espoolaisrouvan vegetaarinen kattaus edes julkkiskokki Jiri Ylhäisen toteuttamana.
Toiveikkuuteni oli katteetonta. Jaksosta tuli kaikkien aikojen suosituin ja puhutuin ohjelman historiassa. Fitness-harrastajat ja -valmentajat ja -tuomarit älähtivät: fitneskö muka epätervettä! Kehonrakentajatko puputtavat vain riisikakkujaan ja pumppaavat lihaksiinsa hormoneita? Lajin harrastajatko laiminlyövät perheitään ja läheisiään ja vaativat vasta nelivuotiaita lapsiaan punnitsemaan ruokansa? Jiri Ylhäinen ja minä olimme keskustelemassa Ylen Perjantaissa, tentattavana Tuomas Enbusken ohjelmassa ja vastailemassa suorassa livelähetyksessä Suuressa Fitness -illassa. Tulin imaistuksi julkisuuteen aivan yllättäen. Minua vihattiin keskustelupalstoilla. Olin luurankomainen hirviöakka, jolle tossukkamies ei uskalla panna kampoihin. Panoa tuo laiha ämmä tarvitsisikin! Miehet haluaa että on jotain josta ottaa kiinni, ei tuollaista vaatehenkaria halua kukaa koskea. Mitä luulette, miten nopeasti kuvausten jälkeen Ylhäinen nosti tuon fitnessleidin omalle hersyvälle aisalleen?
– Loppuuko tää koskaan? Juho kysyi.
Istuimme keittiössämme, josta kaikki oli alkanut. Olin tehnyt työtä käskettyä ja jumpannut kasviksia paistaessani. Tunnustanut, että tein joskus itselleni eri ruokaa kuin perheelleni. Kertonut, etten valmistanut heille koskaan liharuokaa, vaikka Juho oli lihan ystävä. Näyttänyt kaappieni sisällön ja sen, etteivät lapseni saaneet suklaavanukkaita tai mehuja. Esitellyt treenipäiväkirjaani solisluut puheen tahdissa pumpaten. Jostain syystä suupieleeni oli ilmestynyt pieni sylkitippa, jota meikkaaja ei ollut muka huomannut. Paasaukseni väliin oli leikattu Jiri Ylhäisen silmienpyörittelyä ja merkitseviä katseita takapuoleni suuntaan, kun kumarruin ottamaan linssi-kasvis -pannun uunista. Juhon ja lasten osuudet oli editoitu niin, että perheeni vaikutti pelkäävän minua. Juho mutisi repliikeissään katse maahan luotuna kuin alistunut koira. Mimmu ja Henkka kertoivat unelmoivansa hampurilaisista ja kaupan välipalapatukoista omatekoisten sijaan. Jiri ylisti minua, miestä ja lapsiamme hersyväksi, kuten hänen maneeriinsa kuului. Hersyvää jengiä, joka vain tarvitsee Jirin apua.
– Niin siis mulle on ihan sama mitä mammat keskustelupalstoilla susta tai meistä puhuu, mutta tämä jatkuva jälkijulkisuus rassaa mua, meitä, Juho jatkoi. – Töissäkin kyselevät, alkaako Iinalla pian oma keskusteluohjelma ja jäänkö minä perheessä kakkoseksi näkyvyydessä.
– Niinno. Sä oot joka ilta televisiossa parhaaseen katseluaikaan, sanoin kuivasti.
– En esiintymässä, vaan kertomassa säästä. Sä avaat itses ja meidät siellä.
Yllätyin Juhon kommentista. Noinko se ajatteli?
– En mä mitään meitä avaa! Keskustelu on ollu tosi asiallista ja keskittyny tavoitteellisen harrastajaurheilijan ruokavalioon ja siihen, miten treenaamisen saa sovitettua työhön ja perheen kanssa samaan kuvioon. Siitä lifestyle-keskusteluohjelmasta on vasta neuvoteltu.
– Joka kerta kun sanot telkkarissa ”mun mies hoitaa lapsia kun treenaan”, mun tekis mieli tulla sanomaan että en helvetissä hoida kauaa. Jengi luulee, että mä vain odotan naistani kotona. Ylelle on tullu paljon palautetta joka koskee mun ulkonäköä. Että onpa säämies lihonut. Ennen niitä kommentteja tuli vain naisille. Tää vaikuttaa muhunkin. Mimmu ja Henkkakin on saanu koulussa lempinimen Mäkkärikaksoset. Luokka oli keränny niille kolehdin, että ne sais kerran elämässään hampurilaiset.
– No toi on kiusaamista! Pitää puhua niiden opettajalle.
Olin luisumassa kauemmas Juhosta. Melkein näin sen silmissäni. Istuimme vastakkain, mutta pöytä välillämme venyi ja kupertui. Juhon piirteet vääristyivät. Kahvimuki hänen kädessään näytti isolta, Juho käden jatkona pieneni pienenemistään. Emme olleet rakastelleet ohjelman ulostulon jälkeen kertaakaan. Siitä oli nyt kaksi kuukautta. Yksin kylvyssä ajattelin Jiriä.

– Iina, täällä! Elinan käheä ääni kaikui baarin nurkasta.
– Moi, Ellu.
– Mä tilasin meille mojitot.
– Superia. Ajattelitko että mun olis syytä menettää muistini?
– Hah, en oikeesti muistanu. Näitäkö me juotiin Stokiksessa?
Vaikka olin ohjelman jälkeen typertyneen pettynyt Elinaan, emme olleet riidelleet. Olin tullut imaistuksi erilaisiin haastatteluihin ja esiintymisiin niin tiiviisti, ettemme olleet ehtineet käsitellä asiaa. Asioiden käsitteleminen ei muutenkaan kuulunut ystävyyteemme. Emme edelleenkään olleet puhuneet siitä, että Elinalla ja Juholla oli lyhyt suhde ennen minua. Tai siitä, että Espanjan- triathlonleirini aikana Elina asui meillä. Lapset olivat silloin pieniä, mutta kyllä Juho olisi heidän kanssaan pärjännyt. Kun palasin, yöpöydän laatikon avattu kondomipaketti oli kadonnut ja tilalla oli uusi samanmerkkinen.
– Elina, mitä mä teen, lauloin Leevi and the leavingsin nuotilla. – Säämiestä sieppaa kun oon televisiossa. Saan kuulemma hänet näyttämään huonolta.
Elina nojautui taaksepäin tuolissaan. Kauniisti raidoitetut hiukset kimmelsivät.
– Se on mustis. Sä ja Jiri näytätte ihan pariskunnalta. Nyt kun oot treenannu Jiriä, se on yllättävän timmi ikäisekseen. Juhoa harmittaa.
– En mä sitä oo treenannu! Puuskahdan.
– Teit sille saliohjelman. Ja oottehan te ollu yhdessä siellä, mikä se on, bungeessa.
– Se liitty Akuutin kuvauksiin. Ei me vapaa-ajalla olla yhdessä, kielsin ja tunsin äkisti voimakasta seksuaalista halua.
Mieleeni tuli hetki pukuhuoneessa bungee-training -kuvausten jälkeen. Olimme Jirin kanssa saaneet jakaa pienen takahuoneen vaatteidenvaihtoa varten. Olimme pussanneet, mutta vain nopeasti ja jotenkin yläasteen tyyliin, kuivin, suipistetuin huulin. Se, mitä olisin halunnut tapahtuvan, toteutui vain unissani.
– Älä väitä. Sä muutuit ihan punaseksi. Onko teillä oikeesti jotain? Kai tajuat että Jiri panee puolia kuvauksiin osallistuneista naisista?
Pullistin poskiani. Ehkä kummallinen ilveilyni peittäisi hätäni.
– Ei todellakaan oo. Mäkin toivon, että tää jo loppuis. Säämies haluaa kaiken mahdollisen palstatilan, mitä meidän perheelle on tarjolla.

***

En suunnitellut sitä. Olin suunnitellut sitä jo pitkään. En halunnut sitä. Halusin sitä enemmän kuin mitään koskaan. En nauttinut. Nautin niin että räjähdin tuhanneksi auringoksi.
Jirillä oli vaimo, mutta suhde oli ollut karilla jo pitkään. Jirin mukaan vaimolla oli rakastaja itänaapurissa. He olivat yhdessä lasten vuoksi. Lapset tosin olivat jo parikymppisiä ja asuivat omillaan. Jirillä ja Arjalla oli avoin suhde.
En minä mitään toivonutkaan, tai odottanut. Halusin Jiriä, hänen kroppaansa ja myös seuraansa, mutta elinkumppania en hänestä kaavaillut. Suhteemme oli erityinen, se oli juhlava ja ihanaa jet-settiä. Kuljimme yhdessä tv-kanavien juhlissa ja tuotantoyhtiöiden karonkoissa. Jäimme ohjelmaideapalavereiden jälkeen pitkille lounaille. Tapasimme hotelleissa ja söimme hienoissa ravintoloissa. En halunnut pestä Jirin urheilusukkia enkä ostaa hänelle vessapaperia.
Kotona esitin väsynyttä ja vastentahtoista. Pakko mennä, vaikka en tahtoisi. Meillä on velvollisuus. Tärkeä kutsu Olympiakomitean ravitsemusryhmältä, ei tästä voi kieltäytyä.
Yleensä jaksoin minglata juhlien puoliväliin. Kun puhelimeni värisi, värisin minäkin. Nähdään huoneessa keskiyöllä. J.

***

Julkkiskokki yllättää: Ylhäisellä suhde tv-vieraansa kanssa!
Salakuvat salaisista lemmenhetkistä: Ylhäisen estoton tumpelokokki.
Kääk! -juorut: Jiri Ylhäinen ja ravintoguru Iina Pessi salasuhteessa!

– Siis vittu, Iina.
Juho näytti kyllästyneeltä. Ei järkyttyneeltä, ei lyödyltä, ei raivostuneelta. Hän näytti samaa naamaa kuin jo kuukausien ajan. Hän katsoi minua vastentahtoisesti kuin joku, joka ei saa silmiään irti toukkia kuhisevasta, inhottavasta haavasta.

– Noi ei oo totta, kai sen tajuut, sanoin refleksinomaisesti.
– Sen käsi on sun tisseillä tässä, Juho sanoi painokkaasti ja läsäytti kiiltäväpintaisen, jotenkin rasvatahraisen lehden eteeni pöydälle.
Huokaisin syvään.
– No vittu, Juho. Okei, on ollu ehkä jotain pientä, mutta nää lehdet paisuttelee tätä älyttömästi. Jiri on ehkä lähennelly mua tai mä sitä joidenkin juhlien jälkeen, mutta that´s it. Mitään ei ole tapahtunut. Ihmiset tekee joskus tällaista dorkaa.
Valehteleminen oli helppoa nyt, kun olin tottunut siihen. Seuraavaan sen sijaan en ollut.
– Mulla on suhde Elinan kanssa. Semmonen kunnollinen, hyvä. Ei tämmönen, Juho viittasi kädellään rakeista kuvaa, jossa Jirin käsi avasi paljettimekkoni halkiota isommalle. Tuotantoyhtiön juhlien jatkot.
Se, mitä tunsin ja mitä päässäni liikkui, oli kakofoniaa. Olin petetty, itkuinen, raivoissani, hämmentynyt, yllättynyt, pettynyt, vihainen, epäoikeudenmukaisesti kohdeltu, ansioni mukaan saanut, vanha ja väsynyt, nuori ja kiimainen, onnellinen, onneton ja aivan hukassa. Olin reunalla, josta pitäisi ihan kohta hypätä, eikä suuntia ollut kuin yksi.
– Säämies. Sää.

Kaksi viikkoa Juhon tunnustuksen jälkeen Elina muutti meille. Minä muutin sijoituskaksioomme Vallilaan, kun saimme vuokralaiset häädettyä. Mimmu ja Henkka asuivat vuoroviikoin minulla, vuoroviikoin Juholla. Lasten kouluun kuskaaminen Tapiolaan oli yhtä helvettiä, mutta jaksoihan sitä, kun oli pakko. Häpesin lasteni edessä. Minua hävetti, millaiseen jamaan olin perheemme ajanut. Minua hävetti, että ystäväni asui nyt meidän kodissamme, laittoi lapset aamuisin koulutielle ja kävi heidän kanssaan lauantaisin Prismassa. Tilanne oli kliseisen surkea. Yritin nauttia pienestä muttta vaaleasävyisestä ja valoisasta sinkkukodistani. Kirjoitin tilanteesta naistenlehdelle tekemässäni blogissa kaunistellen. Kasvoimme erillemme. Exäni on paras ystäväni. Vanhemmuus ei pääty, vaikka avioliitto päättyy.
Jiri kävi luonani Vallilassa vain kerran. Se oli rumaa ja kulunutta. Jiri vaikutti luovuttaneelta. Vaimo oli antanut ukaasin. Sai olla viimeinen kerta. Tajusin häikäisevän kirkkaasti, miltä tuntuu kun suomut putoavat silmiltä. Näin Jirissä vain keski-ikäisen häntäheikin, jota ei voinut kuin sääliä. Samalla erostamme jäi kaihertava fiilis. Tajusiko Jiri, että minä jätin hänet eikä toisinpäin?

Kahdeksan viikon päästä Elina muutti pois ja minä muutin takaisin kotiin.
– Musta tuntuu että tästä alkaa kuherruskuukausi, Juho sanoi. Minä kehräsin.
– Miten olis kuherrusvuosi, ehdotin.
– Sopii.
Lapset olivat anopilla, sohva oli meidän kahden. Nousin istuma-asennostani ja siirryin makaamaan Juhon päälle.
– Voisitko näyttää vielä läntisen merialueen sään? Näytä karttakepillä.
Tunsin Juhon karttakepin olevan valmiina.

Me Naiset, 12.6.2018

Meteorologi Juho Pessi ja puoliso Iina Pessi:
”Kriisi teki meille hyvää”

Iina ja Juho Pessin kodin keittiö on vasta remontoitu. Keittiö pantiin uusiksi sen jälkeen, kun Iina Pessin suhde tv-kokki Jiri Ylhäiseen oli paljastunut. Pessi ja Ylhäinen aloittivat salasuhteen, joka sai alkunsa juuri tästä keittiöstä, Täyskäännös keittiössä -ohjelman kuvauksissa.
”Remontti oli tarpeen muutenkin, mutta kyllä me sillä halusimme myös hävittää kaikki pahat muistot”, Juho Pessi sanoo ja katsoo vaimoaan rakastuneesti.
”Keittiö on kodin sydän, ja meidän keittiö vaati vähän defibrillaattoria”, Iina Pessi vahvistaa.
Pessit ovat selviytyneet vakavasta aviokriisistä, joka oli suistaa perheen turmioon. Kun kuviossa on mukana suttuista pettämistä julkkiksen kanssa ja sekaantumista vaimon parhaaseen ystävään, voi jälki olla rumaa. Onkin vaikea uskoa, Pessien onnea katsoessa, että vasta muutama viikko sitten Iina Pessi vietti aikaa Jiri Ylhäisen sängyssä ja Juho Pessi otti avopuolisokseen vaimonsa parhaan ystävän, tv-tuottaja
Elina Kimiläisen.

Miten onni oikein taas kukoistaa?
”Tarvitsimme kriisin, jonka myötä meille selvisi, miten paljon arvostamme ja tarvitsemme toisiamme. Emme saa tehtyjä tekemättömiksi, mutta olemme antaneet toisillemme anteeksi,” Iina Pessi sanoo.
”Tavallaan onni onnettomuudessa, että meillä molemmilla oli syrjähyppymme. Molemmilla on samat synnit kannettavanaan. Nyt tiedän, etten koskaan tekisi mitään vaarantaakseni suhdettamme”, Juho Pessi sanoo.

Iina Pessi nousi valtakunnanjulkisuuteen Täyskäännös keittiössä -ohjelman jaksosta, jossa kritisoitiin fitness-ruokavalion kurinalaisuutta ja epäterveellisyyttä. Ohjelman jälkeen Pessillä on ollut vientiä kaikken suosituimmissa television keskusteluohjelmissa ja lehtien palstoilla. Luokanopettajan koulutuksen saanut Iina Pessi jäi pian ohjelman jälkeen sapattivapaalle työstään Tapiolan alakoulusta ja perusti oman lifestyle-brändin. Pessi bloggaa, tubettaa, vetää tyky-ryhmiä yrityksille ja kirjoittaa kirjaa Fitness-kroppa fatness-ruokavaliolla (Otava, 2018).

Lue koko juttu paperilehdestä huomenna.

– Jiri, maskiin ny jo, Elina hoputti.
– Tulisiko hersyvä tuottajamme taputtelemaan Jirin poskille vähän puuteria? Jiri sanoi ja tarttui Elinan rintoihin takaapäin.
Elinan headset heilahti paikoiltaan. Hän heitti sen tuolille ja livahti Jirin perässä meikkaushuoneeksi muutettuun lastenkamariin. Pian kuvattaisiin jakso, jossa yksinhuoltajaäidille annetaan vinkkejä, miten pitää kasvava teini ruuassa.
Mies sukelsi päänsä Elinan liehuvaisen puseron alle.
– Älä viitti, Elina sanoi, mutta vain näön vuoksi. Televisiotähti käänsi makuuhuoneen ovenkahvan yläasentoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *